maanantai 26. lokakuuta 2009

Hanke on käynnistynyt


Jokivarressa-hanke on käynnistynyt. Saimme EAKR-rahoituspäätöksen noin kuukausi sitten. Hanketta valmisteltiin koko kevät, rahoitushakemus jätettiin monien käänteiden jälkeen Lounais-Suomen ympäristökeskukseen toukokuussa 2009. Loppukesällä tehtiin jo Eurajoen kasvillisuuskartoitus ja ilmakuvaukset, niillä päästiin hyvään alkuun.


Tänään on ensimmäinen ohjausryhmän kokous. Asialistalla on hankkeen tavoitteet, toimet ja talous. Ei siis muuta kuin koko hanke :-)


Ohjausryhmä on kohtuullisen suuri, toivomme saavamme aikaan toimivan kanavan eri toimijoiden välille. Keskustelua syntynee paljon, ainakin toivon niin. Sain juuri tiedotussuunnitelman valmiiksi, Länsi-Suomi -lehti on luvannut henkisen tukensa hankkeelle.


Loka-marraskuu on pimeää ja synkkää aikaa. Yritän tehdä hankkeesta raikkaan, iloisenkin. Ei oikein jaksaisi mitään tylsää!